Mutaa, mutaa ja vielä kerran mutaa

Villakoira on ihanan eloisa ja hyväsydäminen perheenjäsen. Se on oivallinen seurakoira ja harrastekoira.

Koirani Nelli ja Lotta ovat tyypillisiä villakoiria, luonteeltaan avoimia ja iloisia. Temperamenttia löytyy: Lotta oli eilen avustamassa mansikantaimien kaivuupuuhassa; harmi vain, että kamera jäi sisälle…

Turkki oli kaivuupuuhan jälkeen sen näköinen, että tänään oli turkinhoitopäivä! Rakkaat ja ihanat kullat kaipasivat täyttä turkinhoitoa… Menihän siinä muutama tunti pesuun ja föönaukseen, joka on erittäin aikaa vievää ja haastavaa puuhaa.

Villakoiran turkinhoito vaatii paljon omistajalta ja villakoirien turkki vaatii säännöllistä pesua, harjausta, föönausta ja trimmausta. Itse olen pitänyt koiria niin näyttely- kuin kotileikkauksessa. Ja villakoirien turkeissa on eroa. Niin on myös minun koirieni kohdalla, toinen on pehmeäkarvaisempi ja helpommin takkuuntuva, eli vaatii turkinhoidolta enemmän kuin karkeakarvaisempi turkki.

Itse hoidan koiriani trimmauspöydällä, johon olen kaikki koirani pennusta pitäen opettanut. Karsta ja kampa ovat lähes päivittäin käytössä, ja koira tottuukin turkin käsittelyyn hiljalleen… Tarkoitan nimenomaan hiljalleen, sillä koirat ovat kaikki omia persooniaan. Villakoiraa, joka on turkiltaan huoliteltu ja hoidettu, on ilo katsoa ja rapsuttaa (se on kuin pieni villalankakerä).

Itse hoidan koirieni turkin siistimisen ja säännöllisen leikkauksen; mutta kun haluan pitää turkin oikein hienossa mallissa ja muodossa, turvaudun pitkäaikaisen ystäväni apuun.

Itse pesen koiriani säännöllisesti 1-2 viikon välein (ja joskus tiheämmin), riippuen siitä, kuinka sateista ja mutaista ulkona on ollut ja onko ollut puutarhanhoitoa niin, että koiratkin ovat osallistuneet siihen innolla. Villakoiraelämässä kaikki on mahdollista ja ihanaa… En vaihtaisi tätä villakoiraelämää pois kaikista vaativista turkinhoidoista huolimatta.