Tervetuloa lukemaan blogiani villakoirista!

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Helmin ensimmäinen viikko kotona






Helmi kahdeksan viikkoa vanhana.





Lotasta ja Helmistä on tullut täysin erottamaton parivaljakko. Nelli seurasi sivusta nuorempien kaverusten leikkiä pihamaalla. Välillä Nelli osallistui leikkiin, mutta mamman kamera oli kiinni, eikä tätä tilannetta saatu ikuistettua. Viikossa Helmistä on kasvanut meidän perheen tasavertainen jäsen.

Ensimmäinen viikko kotona alkoi sillä, että hiljalleen totuttelimme toisiimme ja opimme tuntemaan toisemme. Eka yö meni valvoessa ja emoa ikävöidessä, mutta jo seuraavat päivät ja yöt menivät helpommin ja löytyi normaali vuorokausirytmi... milloin nukutaan, milloin syödään ja milloin on leikin ja valveillaolon aika.

Helmi on rohkea pienokainen, joka uskaltautuu joka päivä kokeilemaan uutta sekä samalla hän kasvattaa itsetuntoaan ja reviiriään pihamaalla. Kaikki kolme rakasta koiraa ovat ystävystyneet ja antaneet toisilleen tilaa tässä perheessä. Uskon tulevaisuuden olevan rikas ja antoisa villakoiraelämän seuraamiseen.





1 kommentti: